5. tammikuuta 2016

6.1.2016

Heräsin viisitoista minuuttia sitten pitkien yöunien jälkeen ja aamukahvin keitettyäni päätin kaivaa tietokoneeni täysin valmiiksi pakatusta matkalaukustani kirjoittaakseni tänne jotain. Olo on tällä hetkellä sanoinkuvailematon. On vaikea käsittää, että olen tänään jättämässä Australian liki vuoden jälkeen. Sitä mukaan kun olen pakannut omaisuuttani matkalaukkuihin, vienyt sitä paikalliseen pelastusarmeejaan ja antanut ystävilleni, on lähtö alkanut tuntua todelliselta. Lukemattomat jäähyväiset on jo heitetty ja vielä on liian monen ihmisen hyvästely edessä.

Viimeinen päiväni töissä oli tämän viikon maanantaina. Töissä oli silloin kaksi uutta tyttöä, jotka astuvat kuvioon nyt lähdettyäni. Työpäivä sujui tuttuun tapaan mukavasti. Ratsastin vain yhden hevosen aamulla. Hevonen oli 2 vuotias erittäin lupaava pieni ruuna, joka "kävellessään" tuntuu hyvin räjähdysherkältä ja arvaamattomalta, mutta radalla työskennellessään toimii kuin ihmisen mieli. Se on myös lempi hevoseni ja pomo taitaa myös tietää sen. Vielä en voi tietenkään tietää, mutta ratsastus saattoi olla elämäni viimeinen laukkahevosen kyydissä, vauhdista ja hevosvoimasta aidoimmillaan nauttiessa. Olin iloinen, että sain ratsastaa juuri tuolla ruunalla nimeltään The Highway Man, sillä viimeinen ratsastus jäi todella miellyttäväksi kokemukseksi.

Tunnen suurta kiitollisuutta sitä, että olen saanut työskennellä näin hyvässä oppimisympäristössä, oikeiden ammattilaisten parissa. Meidän tallissa kaikki tehdään hevosten ehdoilla ja jokaista hevosta valmennetaan sen yksilöllistä kehitystä seuraten. Jokainen tallin hevosista on sosiaalinen, utelias ja hyvinvoivan näköinen. Yhtälailla tallin arvoihin kuuluu työntekijöiden hyvinvointi ja turvallisuus. Johtajamme on hyvä niin hevosten kuin ihmistenkin kanssa ja on ollut suunnattoman suuri ilo työskennellä tässä tiimissä. Itkuhan siinä taas tuli kun keräsin ratsastusvarusteeni työpäivän päätteeksi meidän varustevaunusta ja hyvästelin pomon ja työkaverit viimeisen kerran. Mutta jos ikinä palaan Australiaan, on kuulemma aina työpaikka yhden puhelinsoiton päässä.

Jokaisen rata-aamun jälkeen odottaa läjä puhdistettavia varusteita...

...sekä yksi  uudelleen järjestettävä auto
 
 


 

Jaardit ulkopuolelta
Vuoden jälkeen kokonaiskuva laukkaurheilusta, hevosten valmentamisesta ja ratsastamisesta on hiljalleen rakentunut ja muuttunut. Olen oppinut monia taitoja joista tulee olemaan paljon hyötyä tulevaisuudessakin. Paljon on sen lisäksi opittu sellaista, joka on tarkoituksenmukaista lähinnä laukkahevosten valmentamisessa, käsittelyssä ja ratsastuksessa, mutta vaikka en ikinä enää työskentelisi laukkahevosten parissa, ei mikään opittu taito tai tieto ole missään nimessä turhaa.
 
Roma

Dam Lucky

Maahuman
 
 Sain vielä joulun jälkeen joululahjan vanhalta pomoltani (jonka farmilla työskentelin vielä reilu kuukausi sitten). Sain paketin radalla aamulla, enkä voinut pidätellä nauruani avattuani paketin töiden jälkeen kotonani. Kortti ei valitettavasti näy kuvasta kunnolla, mutta hevosen selästä viskatun joulupukin alla seisoo kolme poroa numerolaput suussaan, pisteyttäen pukin tippumista. Muutaman erittäin näyttävän tippumisen jälkeen, ei ole epäilystäkään etteikö tämä kortti olisi valittu minulle hyvinkin harkitusti. Kaukana sattumasta, etenkin kun itse lahja oli muki johon oli painatettu kuva minusta ratsastamassa suoraan päin aitaa. Vaikka kuva näyttää siltä, että joku vahingoittui, selvisi kaikki osapuolet täysin naarmuitta. Hevonen oli yksi tallin vuotiaista, joka oli hyppäämässä ensimmäistä kertaa ulos lähtökarsinoista ja hypätessään arasteli oikealla puolella ollutta kaveria joten sinkosi suoraan vasemmalle porttien avauduttua. Minä tietenkin yritin ohjata ratsuani sinne minne tarkoituskin oli ollut mennä, mutta kompromissina reitti johti melko suoraan päin harjoitusratamme sisä-aitaa. No, onni onnettomuudessa, että mitään ei sattunut, mutta tälle on kyllä naurettu monet kerrat.
Joululahja farmi-pomoltani
 
13 tunnin päästäni alkaa matkani kohti Thaimaata ja siellä vietetyn 2,5 viikon jälkeen palaan kotiin Suomeen. Näppäimistön ääreen palaan viimeistään Suomessa, ehkä aiemminkin jos joku haluaa kuulla raapustuksia reissustakin. Kuulemisiin ja toivottavasti pakkaset vähän helpottaisi sielläkin!


7 kommenttia:

  1. Hei pakko kysyä, että kun käsittääkseni jockeyt on yleensä melko pienikokoisia, niin onko teillä jotain kokorajoja jotka vain treenaatte näitä hevosia?:D en tiedä mitä termejä tässä pitäis käyttää mut toivottavasti ymmärsit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jockeyiden pitaa tosiaan painaa uransa alussa alle 50 kiloa ja kokemuksen karttuessa kiloja saa olla muutama lisaa (kokemattomat ratsastajat saavat etua kevyemmasta painosta). Rataratsastajat eli siis me jotka hevosia viikolla ratsastaa saavat painaa enemman mutta kevyita ratsastajia suositaan, jottei hevoset kipeydy. Alle 70 kiloinen pitaa olla, mieluiten alle 60 kiloa. 56 kiloisena olen siis aivan liian painava jockeyksi, mutta passelin kokoinen rataratsastajaksi :)

      Poista
  2. En usko että tulet koskaan oppimaan näin paljoa uusia asioita hevosurheilusta kuin tänä vuonna. Olisi kiva kuulla myös hyvin ansaitusta lomastasi edes vähän jotain. Ja mulla olis nyt muutama postaus idea: kysymyspostaus, tiivistelmä ja ajatuksia tästä vuodesta sekä ajatuksia tulevaisuudesta+ mielipidepostaustaus jos tulee aihe mieleen��

    VastaaPoista
  3. Olisi ihana lukea lisää kirjoitteluasi, lomasta tai elämästä täällä Suomessa :) Ihanaa lomaa ja turvallista kotimatkaa <3

    VastaaPoista
  4. Oletko ajatellut jatkaa ratsuttajana?

    VastaaPoista
  5. Muakin kiinnostaisi lukea sun elämästä suomessakin!

    VastaaPoista
  6. Tervetuloa seuraamaan meidän tallin elämää Espanjassa blogista, ja toki saa paikan päälläkin piipahtaa, jos tänne päin eksyt! 😊

    VastaaPoista