4. joulukuuta 2015

Mitä tulee läheltä piti-tilanteisiin?

Koska sain edelliseen postaukseen kommentin liittyen tähän aiheeseen, ajattelin lyhyen vastauksen sijaan kirjoittaa hieman enemmän työhöni liittyvistä riskeistä, niiden ennaltaehkäisemisestä ja minulle tähän mennessä sattuneista kömmähdyksistä.

Moni, joka katsoi edellisen postauksen videon, huomasi että Ascotin radalla on aamuisin aika kova vilinä. Monesti hevosia on liikkeellä vielä enemmän ja aikaisemmin aamulla valaistus on huonompi. Radalla työskentelee noin neljän tunnin aikana yhteensä satoja hevosia. Hevoset ovat pääosin 2-6 vuotiaita täysiverisiä, jotka syövät energiapitoista ruokaa ja joista moni on fyysisesti erittäin hyvässä kunnossa. Osa näistä hevosista on oreja ja ruunia, osa tammoja. Joillakin on ollut ratsastaja selässä ensimmäistä kertaa muutamia viikkoja sitten. Ottaen huomioon, että kotimaneesissakin saattaa joskus sattua ja tapahtua, kuulostaa Ascotin laukkarata erittäin otolliselta paikalta onnettomuuksille. On siis hyvä syy sille, minkä takia turvallisuutta koskevia sääntöjä on paljon, ne ovat hyvin selkeitä ja niitä tulee aina noudattaa. Alueen ollessa niin vilkas, jokainen irtohevonen tarkoittaa aina myös lisä-onnettomuuksien riskiä.

Säännöt koskevat niin ratsastajia, kuin jokaista joka alueella hevosia aamuisin käsittelee. Jokaisella Acotissa työskentelevällä tulee olla lisenssi. Se voi olla joko stable hand-lisenssi, joka oikeuttaa laukkahevosten maasta käsittelyyn tai se voi olla track work ratsastajan, jockeyn tai valmentajan lisenssi. Alueella liikkuessa tulee aina käyttää huomioliiviä ja jokaisella hevosella käytetään taluttaessa orikuolainta. Ratsastajilla tulee olla yllä huomionliivin lisäksi säännöissä hyväksytty kypärä ja turvaliivi, hyvät kannalliset kengät ja tietynlainen "topattu" raippa. Ennen auringonnousua meillä on myös valot molemmilla puolilla kiinnitettynä kypärään.

Ascotissa ratsastaminen on vähän kuin autolla ajaisi; pitää keskittyä liikenteeseen, huomioida muut, noudattaa sääntöjä ja jos yllättävää sattuu niin toimia rauhallisesti ja järkevästi tilanteen mukaan. Laukkaradalla on yhteensä neljä rataa, joista kolme on aktiivisessa käytössä joka aamu. Näiden lisäksi ratojen sisällä on ravirinki. Radoista uloimmainen on se, jolla laukkakilpailut ratsastetaan. Tämä nurmipohjainen rata on 2 kilometriä pitkä ja luonnollisesti sen sisäpuolella olevat radat hieman sitä lyhyempiä. Pro-ride on toisiksi uloin rata, se on tarkoitettu nopeaan työskentelyyn ja sen pohja on erilainen verrattuna kahteen sisimpään rataan, "pieneen hiekkaan" ja "isoon hiekkaan". Kaikki radat on aidattu ja radan keskelle ja sisimmille radoille ratsastetaan porteista stewardi-kopin ohi. Näin radan valvoja myös näkee, että kaikki ratsastajat ovat lisenssöityjä ja heillä on vaadittavat turvavarusteet ja kypäröihin kiinnitetyt valot päällä pimeän aikaan. Radalta poistutaan myös samaa reittiä. Kullakin radalla työskennellessä ratsastetaan kyseisen radan sisäreunassa, koska ohittaminen tapahtuu aina ulkopuolelta. Joka kerta radalta poistuessa, ratsastetaan ohi poistumisportista, hidastetaan ja pysäytetään hevonen radan ulkoreunaan, käännetään hevonen ulkoaitaan päin ja kävellään pois määrättyä reittiä, kokoajan kiinnittäen huomiota siihen mitä ympärillä tapahtuu.

Ascotissa minulle ei ole sattunut yhtäkään tippumista tai kaatumista hevosen kanssa. Ilman ratsastajaa juoksevia hevosia näkee radalla kuitenkin säännöllisesti. Itse olen siitä onnekas, että molemmat valmentajat joiden hevosia olen ratsastanut, pitävät erittäin tärkeänä sitä, että kaikki toiminta olisi mahdollisimman turvallista ja onnettomuuksilta vältyttäisiin. Omalle kohdalle on kuitenkin sattunut muutama kömmähdys, mutta kaikki nämä kotiradalla farmilla.

Kaksi kertaa hevonen on kaatunut kanssani. Ensimmäinen kaatuminen tapahtui kun ratsastin edellisenä päivänä talliin tullutta valtavaa neljävuotiaaksi juuri kääntynyttä tammaa. Ensimmäisen ravikierroksen jälkeen se kompuroi polvilleen ja siitä nokalleen ja hyppäsi ylös nopeammin, kuin minä itse humpsahdettuani alas satulasta rytäkän keskellä.

Toisella kerralla ratsastin toisella todella isolla, kaksivuotiaalla tammalla joka oli myös juuri tullut talliin. Tamma oli todella raaka ja tasapainoton. Ohjaaminen oli hyvin suuripiirteistä ja hevonen oli yleisesti ottaenkin sen tuntuinen, ettei oikein tiedä missä sen pitkät jalat viipottaa. Olin juuri nostamassa laukkaa, ja ensimmäisen laukannoston jälkeen jouduin siirtymään raviin korjatakseni laukan kierroksen mukaiseksi. Siinä kohdassa, missä siirryin raviin, on pieni kuoppa radassa (tässä kohtaa itseasiassa mentiin nurin tuon toisenkin hevosen kanssa) jonka takia tamma menetti tasapainonsa. Se kompuroi myös polvilleen, jatkoi etenemistä polvillaan hetken ja heitti kuperkeikan ympäri. Nousin takaisin selkään ja ravattiin muutama kierros varmistaaksemme, että se liikkuu edelleen hyvin ja lopeteltiin ratsastus siihen. Hieman polvi turposi hevosella muutamaksi päiväksi ja itse selvisin mustelmilla. Kaatumisissa on kohdallani ollut kyse lähinnä huonosta tuurista, mutta niiden ennaltaehkäisemisessä ensisijainen asia taitaa olla huolehtia pohjista ja ratsastaa hevosia mahdollisimman hyvässä tasapainossa.

Tippumisista jokaisen kohdalla olen yrittänyt katsoa nöyränä peiliin, oppia jotain ja välttää tekemästä samoja virheitä toistamiseen. Vaikka olen säästynyt mustelmia ja ruhjeita suuremmilta vammoilta, on jokainen tippuminen iso riski loukata itsensä. Kerran olen "tippunut" noustessani ratsaille stock-satulaan ja toisen kerran ollessani juuri hyppäämässä alas satulasta. Stock-satulaa käytetään koulutusvaiheessa juuri siksi, että sieltä ei ihan helpolla tipu, vaikka hevonen hieman sivulle hypähtäisikin tai pukittaisi. Selkään noustessa ja sieltä alas tullessa pitää kuitenkin olla tarkkana, sillä stock-satulassa ratsastettavat hevoset ovat myös nuoria ja oppivat helposti huonoja tapoja tai jännittämään jos onnettomuuksia tapahtuu koulutuksen alkuvaiheessa.

Selkään noustessa sattuneesta tilanteesta kirjoitinkin tanne aiemmin, mutta kertaan nyt hieman tapahtunutta tässä yhteydessä. Olin nousemassa pienen vuotiaan tamman selkään pyöröaitauksessa ja se oli kolmas kerta kun kyseistä tammaa ratsastetaan. Juuri sekuntin sadasosa ennen kun laskeuduin satulaan, hypähti tamma ison loikan eteenpäin ja laskeuduin satulan taakse. Kuten arvata saattaa, matka jatkui pukittelulla, koska eihän nuori ja arka hevonen tietenkään ymmärtänyt mitä teen istumassa hänen satulansa takana. Turvallisinta ja fiksuinta olisi tässä tilanteessa ollut hypätä mahdollisimman nopeasti alas ja sitten yrittää varoa potkuja, mutta tilanne tuli niin yllättäen että jäin ihmettelemään ja roikkumaan epätoivoisesti satulan takana pukkirodeossa, kunnes sisäistin pomoni huutavan, että hyppää alas ja päästä se menemään. Yleensä vastaavissa tilanteissa sattuu vähemmän, mitä aikasemmin tippuu. Tästä kerrasta viisastuneena olen oppinut nousemaan selkään varovaisemmin ja ripeämmin, hevosen turpa aina käännettynä enemmän itseeni päin ja tarkkaillen tilannetta ollen valmiina kaikkeen vastaavaan. Ja vaikka vaikeampiakin hevosia on tämän jälkeen tullut vastaan, ei ongelmia ole tullut kun on vain hereillä ja huomioi niin hevosen ilmeet kun ympäristön tapahtumatkin.

Toisella kerralla, noin 4-5 kuukautta edellisen jälkeen pääsin todistamaan, että kun stock satulaan kerran nousee, ei sieltä noin vain tulla pois. Olin juuri lopettanut ratsastamisen kaksi vuotiaalla ruunalla.  Tämä ruuna on ihan sympaattinen tapaus, mutta todella herkkä, reaktiivinen ja nopea liikkeissään. Olin pysähtyneenä ja sisäohjani oli hyvällä tuntumalla, mutta hevonen edelleen hieman jännittynyt. Samalla hetkellä kun olin ottanut jalat pois jalustimista ja nostamassa jalkaa satulan takakaaren yli, säikähti hevonen jotain tuulenpuuskan mukana lentänyttä asiaa ja pinkaisi täyttä laukkaa takavasemmalle. Tälle tippumiselle on pomon kanssa naurettu vielä enemmän, kuin edelliselle vaikka tapahtumahetkellä molemmat meistä taisi ajatella, että nyt lähti henki. Toivoisin, että edes jompikumpi meistä olisi sillä kerralla käyttänyt gopro-kameraa, sillä tapahtumaketju kokonaisuudessaan oli niin kummallinen ja huvittavan näköinen, että vaikea itsekään uskoa. En tiedä kierähdinkö kyljelleni vai vatsalleni ensin, mutta muutaman pukin jälkeen muistan katselleeni hetken taivasta selälläni satulassa maaten ja sen jälkeen kierähdin takaisin kyljelleni. Yritin tällä kertaa tosissani päästä kyydistä alas niin nopeasti, kuin mahdollista, sillä hevosen tuntien tiesin että kyyti tulisi ainoastaan kiihtymään. Alas hyppääminen ei kuitenkaan ollut niin helppoa, kun voisi kuvitella ja vasta noin kolmenkymmenen metrin päässä pääsin alas. Tällä kertaa syöksyin alas pääedellä ja minulla oli oikeasti todella paljon onnea siinä, että en satuttanut itseäni tai tullut potkituksi. Hyvä muistutus siitä, miten tärkeää on tarkkailla hevosta ja satulasta alas tullessa varmista, että hevonen on rento. Aina ei välttämättä satu, mutta joskus voi sattua.

Kaksi muuta tippumista, ne jotka ovat sattuneet vauhdista, ovat olleet hyvin harmittomia ja johtuneet oikeastaan siitä, että kilttejä ja aina moitteettomasti käyttäytyviä hevosia ratsastaessa olen luottanut hevoseen liikaa ja keskittynyt hieman liian vähän ratsastamiseen. Toisella kerralla ratsastin mukavaa ruunaa, josta sittemmin tuli yksi lempihevosiani, ensimmäistä kertaa laukkasatulassa. Helpon ja mukavan menon keskellä alkoikin hillitön pukkisarja josta tipahdin melkein välittömästi jaloilleni. Yllättävän helppoa tippua litteästä ja pienestä laukkasatulasta, kun jotain yllärrävää tapahtuu ja ei ole hereillä ja oma asento on hieman epäedullinen tasapainon kannalta. Toisella kerralla toinen hevonen kääntyi hyvin liukkaasti ympäri ja jälleen kerran seisoin maassa ihmettelemässä, että mitä ihmettä äsken tapahtui.

Omien kokemuksien, kuulemani ja henkilökohtaisen mielipiteen perusteella sanoisin, että paljon hevosten kanssa sattuvista onnettomuuksista voitaisiin estää olemalla kokoajan valppaana ja hereillä ja aina huomioimalla pienimmätkin turvallisuustekijät. Turvallisuuden tunteeseen tuudittautuminen voi joskus olla vaarallisinta mitä voimme tehdä. Joskus pienimmillä ja hassuimmiltakin kuulostavilla asioilla voi oikeasti todella iso merkitys yhteisen turvallisuuden kannalta. Sen takia yhteisten sääntöjen kunnioittaminen ja jatkuva uuden oppiminen tulevaisuuden varalta on kannattavaa. Kaikkia onnettomuuksia ei tietenkään voi välttää ja etenkin ratsastusta vasta opetellessa tippumisia sattuu helpommin. Turhia vammoja kukaan meistä ei kuitenkaan halua, joten on hyvä huolehtia kaikesta mihin voimme vaikuttaa.

Näillä puheilla, väitän että voi olla, etten olisi voinut 600 dollaria paremmin käyttää.
Laukkahevosten parissa työskentely on opettanut paljon itsesuojeluvaistoa. Olen aina ollut todella peloton ja ehkä myös hieman liian huoleton hevosten kanssa. En ennen tänne tuloa ollut kieltäytynyt ratsastamasta yhtäkään hevosta, mutta ihan niinkun osasin olettaa, on laukkahevosten ratsastaminen aivan eri skaalassa verrattuna ratsuihin. Moni hevosista on suurimman osan ajasta miellyttäviä ja asiallisia käsitellä ja ratsastaa, mutta jotkut täällä ratsastamista hevosista ovat herättäneet kyllä siihen, että hereillä on oltava ihan kokoajan. Minun työnantajillani olen voinut luottaa siihen, että jos hevosilla on jotain pahoja tapoja, kerrotaan niistä minulle rehellisesti jotta voin olla valppaana.

Tämän viikon olen ollut töissä ensimmäisellä pomollani ja nyt työni on pääosin ratsastamista. Viihdyn erittäin hyvin ja jäljellä oleva kuukausi alkaa tuntumaan todella lyhyeltä ajalta. Varasin 7.1 lennot Bangkokiin ja kolmen viikon Thaimaan loman jälkeen suuntaan kylmään Suomeen!


2 kommenttia:

  1. Oletko suunnitellut sitten tulevaisuudessa meneväsi uudestaan ulkomaille hevoshommiin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on suunnitelmat ihan taysin auki viela! Voi kun tietaisi edes vahan mita haluaa tehda. Tuntuu vaan, etta vanhenee vaan vanhememistaan mutta ei edelleenkaan ole mitaan kasitysta mihin tie vie! Tyokuviot sujuvat taalla aivan loistavasti, mutta silti sita ikavoi Suomeen valilla! Aika nayttaa :)

      Poista