9. marraskuuta 2015

Takana 9 kuukautta Australiassa

Vuosi sitten varmistuttuani pitkän harkinnan jälkeen päätöksestä lähteä Australiaan, myytyäni koko omaisuuteni autosta hevoseen ja jätettyä hyvän työpaikkani Suomessa, päätin samalla että pysyn täällä vähintään kuusi kuukautta - vaikka hampaat irvessä. Syitä päätökselle oli useita. Jos olisin päättänyt luovuttaa ensimmäisen kuukauden jälkeen, olisi päätös hevosen myymisestä ja vanhan työn jättämisestä tuntunut äärettömän typerältä. Yksi painavimmista syistä oli myös halu kehittää kielitaitoa ja saada lisää varmuutta englannin käyttämiseen puhekielenä.



Kirjoitan tätä tekstiä reilun yhdeksän kuukauden Australiassa työskentelyn jälkeen. Voi siis tehdä nopean johtopäätöksen siitä, että ensimmäiset kuusi kuukautta ei menneet irvistäen päiviä laskien, eikä lentoliput takaisin Suomeen ollut varattuna kun tuo kuusi kuukautta tuli täyteen. Enkä ole varannut lippuja vieläkään, vaikka kuukausi sitten ilmoitin lähteväni takaisin kotiin ennen viisumini loppumista. Jos kotimaan pakkaset nipistelee liian paljon varpaita niin takaisin pääsee kuulema myöhemminkin ja tarjolla olisi sellaisia haasteita ja mahdollisuuksia, millaisia en olisi villeimmissä kuvitelmissanikaan uskonut minulle tarjottavan. Asioiden sujuessa monessa suhteessa niin mielettömän hyvin täällä, tuntuu ajoittan vaivaava koti-ikävä täysin selittämättömältä mielisairaudelta. Voi toki olla, että seuraava viisumihakemus lähtee vetämään oltuani kaksi päivää Suomessa, mutta epäilen että kotiin lentäminen selkeyttää paljon omia fiiliksiä.


Mitä on muuttunut täällä oloni aikana? Mitä olen oppinut viimeisen yhdeksän kuukauden aikana? Uskon, että ulkomaille pysyvästi tai väliaikaisesti muuttaminen tai ehkä jopa vain lomailu, muuttaa monella ihmisellä tapaa ajatella asiosta ja saa punnitsemaan uudelleen oman elämän päällimmäisiä arvoja. Ensimmäisien täällä vietettyjen viikkojen jälkeen päätin opetella muistaa hymyillä. Vaikka olo sisimmässä olisikin onnellinen, saa arjen stressi ja kiire helposti ilmeen jämähtämään vakavaksi. Kun muistaa hymyillä ystävällisesti katsoessaan toista ihmistä silmiin, saa vastaukseksi hyvin usein aidon hymyn, joka parantaa omaakin päivää silloinkin kun oma mieliala ei ole huipussaan. Minulla on aina ollut paha tapa stressata asioita täysin turhaan, enkä ole vielä tavastani eroon päässyt, mutta olen hiljalleen alkanut hahmottamaan, millaisin keinoin saan stressiä vältettyä.



Kun ensimmäisinä päivinä tapasin ihmisiä, ainoa sana minkä tunnuin Länsi-Australialaisen aksentin (möngeryksen) seasta erottamaan oli tasaisin väliajoin kuuluva "mate". Aika monta kertaa sai ensimmäsinä viikkoina pyytää kohteliaasti anteeksi, ettei ymmärrä ja pyytää ihmisiä toistamaan uudelleen. Ei ensin olisi kyllä uskonut, kuinka nopeasti sitä loppujen lopuksi kieltä oppii niin, että voi käydä järjellisiä keskusteluja ilman, että joudut häpeillen pyytämään keskustelukumppaniasi toistamaan jokaisen lauseen kolme kertaa. Ja mitä tulee siihen aksenttiin - jos sen sattuu kuulemaan niin ei siihen ainakaan kiinnitä lainkaan huomiota. Siispä jokaista, joka murehtii huonoa kielitaitoaan tai ei uskalla sen takia lähteä ulkomaille, haluan rohkaista. Kielen oppii kyllä, oli lähtökohta mikä tahansa.



Hevosista olen oppinut aivan älyttömän paljon. Koulu- tai esteratsastuksesta en varsinaisesti ole oppinut uutta. Se mistä olen oppinut aivan valtavasti on nuoret hevoset, hevosten luonnollinen käytös ja turvallisuus. Vaikka nuoria olen ratsastanut paljon ennenkin, tuo kymmenen 1-6 vuotiaan hevosen ratsastaminen päivittäin väkisinkin rutiinia. En kuitenkaan ikinä olisi oppinut murto-osaakaan nyt opitusta ilman pomoani, jolla on paljon kokemusta ja energiaa opettaa minua päivästä riippumatta. Jotkut työssäni tarvittavista taidoista on toki sellaisia, että en ratsuhevosten kanssa niitä koskaan tulisi tarvitsemaan, mutta paljon opista on todella hyödyllistä myös laukkaurheilun ulkopuolella.


Jotta tekstiä ei taas tulisi kirjasarjan verran, en millään voi kirjoittaa kaikesta siitä mitä Australia on minulle tähän mennessä opettanut, tai kaikista niistä kokemuksista mitä se on tarjonnut. Tällä hetkellä tiedän, että suunta on kotiin päin ennen helmikuun 6. päivää, ja ennen kun lennän takaisin, aion nauttia jokaisesta päivästä täysin rinnoin ja oppia niin paljon, kun vain ehdin!

2 kommenttia:

  1. Voi miten ihania kuvia! Ja tosiaankin kannattaa nauttia vielä päivistä siellä, täällä Suomessa viimeisen viikon verran ollut plus viis ja vesisadetta.. :-)

    VastaaPoista
  2. Mielelläni olisin lukenut enemmänkin ja oli haikeaa kun postaus loppuikin tähän. Kirjoittelehan enemmän ja kaikenlaisista kun kerkiät :) terveisin lukija, joka seurannut alusta saakka ja on ylpeä sinusta.

    VastaaPoista