19. lokakuuta 2015

Kauden ensimmäiset kisat Ascotissa

Laukkakisat pidetään talvikaudella Belmontin laukkaradalla 6 kilometrin päässä Ascotin radalta. Viime lauantaina oli Crown Perth Opening Day ja kisat oli ensimmäistä kertaa Ascotissa. Lauantai oli myös ensimmäinen kerta itselleni katsojana kisoissa. Muutama tuttu hevonen juoksi myös samana päivänä, joten lähdöissä oli hieman jännitettävää vaikka en vetoa lyönytkään.

Eniten minua kiinnosti kaksi vuotiaiden lähtö, jossa juoksi Mini joka oli meillä tallissa valmistautumassa kaksi vuotiaiden kisoihin. Se on sama hevonen joka oli vuotias meille tullessaan ja jolla vahingossa ratsastin kun satuloin väärän hevosen heinäkuussa. Tullessaan meille se oli todella pienikokoinen, takakorkea ja pysähteli ratsastaessa. Omaa eteenpäinpyrkimystä sillä ei alussa ollut lainkaan. Se kuitenkin kehittyi nopeammin kuin yksikään muu hevonen tallissa ja muutamassa kuukaudessa se alkoi näyttämään potentiaaliaan. Minin ensimmäisen kiitolaukan jälkeen siitä tuli pomon ehdoton silmäterä. Sen jälkeen se voitti kaksi koelähtöä ilman, että jockey edes pyysi sitä suuremmin kiihdyttämään. Koelähdöissä ja lauantain lähdössä sitä ratsasti osavaltion johtava jockey. Harmiksemme tamma sai ulommaisen lähtökarsinan, mutta ajattelimme että sillä voi silti olla hyvät mahdollisuudet voittaa. Kertoimet olivat myös todella matalat, juuri ennen lähtöä ne olivat matalemmat kuin millään muulla hevosella. Lähtö oli kuitenkin Minin osalta hieman epäonnekas ja se jäi joukon viimeiseksikin hetkeksi, mutta nousi sieltä sitten viidenneksi. Tietenkin tulos oli pettymys, mutta hevonen juoksi kuitenkin ihan hyvin, Jos joku haluaa, voi lähdön katsoa tästä. Hevonen joka minua kiinnosti, on numero 11, kilpailunimeltään Sweet Ora.


Sweet Ora aka Mini

Myös kahdessa seuraavassa lähdössä oli hevosia mitä seurasin mielenkiinnolla. Lähtöjen välissä siemailimme kuohuvaa ja nautiskelimme auringosta. Ja sen kerran kun minä lähden laukkakisoihin niin mitä tapahtuukaan - neljännen lähdön jälkeen loput lähdöistä peruttiin. Syy lähtöjen perumiselle oli kuitenkin todella painava. Vasta reilu kuukausi sitten radan pohjan kastelujärjestelmä oli uusittu ja pohjan kunto oli herättänyt epäilyksiä jo aiemmin. Koska kisat oli kuitenkin määrä olla kauden ensimmäiset Ascotissa, päätettiin ne pitää siellä. Lähtöjen välissä nurmelle päästettiin kiitolaukkaamaan hevonen, joka kompuroi radassa olleeseen kuoppaan ja tasapainon löydyttyä kompastui seuraavaan niin, että ratsastaja loukkasi itsensä. Enempien onnettomuuksien välttämiseksi loput lähdöistä peruttiin. Onneksi mikään hevonen ei kaatunut ryhmän joukossa tai ei sattunut mitään vakavampaa, mutta silti jokainen tietysti toivoo, että kaikilta näiltä onnettomuuksilta voitaisiin välttyä. 

Ilta jatkui arvatenkin hevosista keskustellen, mutta kuitenkin hieman toisissa merkeissä. Puoli yhdeksältä illalla olin jo valmis menemään nukkumaan, mikä ei ole kyllä mikään ihme kun herää joka aamu aikaisin.

Kisoihin kanssani lähti (kadehdittavan hyvin ruskettunut) Jenna
Viime viikolla kävin myös kansallispuistossa, ihastelemassa suloisia koaloita ja upeita luolia. Ihme kyllä, kaikkea sitä vielä jaksaakin tehdä sen jälkeen, kun on ratsastanut kymmenen hevosta ja lapioinut ämpärikaupalla lantaa!





Huomenna lastaamme hevoset taas aamuyöstä autoon ja ajamme radalle Ascotiin. Jo valmiiksi suuri hevosmäärä kasvaa huomenna taas kahdeksalla hevosella, joten poimimme Ascotista mukaamme uuden (suomea puhuvan!) apulaisen seuraavaksi viikoksi. On siis vielä höyhenen kevyt mahdollisuus, että tuleva viikko tulee olemaan edeltäviä viikkoja kohtuullisempi työmäärältään.

2 kommenttia:

  1. Olipas tosi jännä katsoa tuo video, ihan vierasta ja ihmeellistä tuo laukkaurheilu itselle. :) Kuinka pitkiä matkoja lajissa yleensä kilpaillaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tämä tosiaan aivan oma maailmansa! Tavallisesti kilpailumatkat ovat 1000-2400 metriä, mutta esimerkiksi Melbourne Cupissa juostava matka on kaksi mailia (3200 metriä) :)

      Poista