24. elokuuta 2015

25.8.2015

Vaikka mitä on taas tapahtunut ja tuskin muistan enää puoliakaan, mutta koitan nyt kirjoitella vähän kuulumisia kun kerrankin istahdan alas!

Bellan varsa syntyi vihdoinkin viime viikolla torstain vastaisena yönä. Vaikka varsa lopulta syntyikin kolme viikkoa lasketun ajan jälkeen, on se todella pieni, mutta kaikkien onneksi täysin terve ja hyvävointinen.



Töissä kaikki sujuu muuten aika samaa rataa, päivät täyttyy ratsastuksesta ja tallitöistä, jotkut hevosista on lähteneet ja muutamia uusia on myös tullut. Itse olen ratsastanut nyt aika tasaisesti samoja hevosia. Tällä hetkellä suurin osa meidän hevosesta on pre-treenattavana ja useampi alkaa olla jo lähempänä kisakuntoa. Muutamina aamuina ollaan käyty kiitolaukkaamassa Ascotissa ja myös  juuri kuunvaihteessa kaksivuotiaaksi kääntyneet ovat alkaneet tehdä reippaampaa työskentelyä, jotta tulisivat valmiiksi kaksivuotiskisoja varten.

Shonky ja minä kotiradalla farmilla
Meidän pomo on jo pidempään etsinyt kenttähevosta itselleen, mutta sopivaa ei ole vielä löytynyt. Muutama entinen laukkahevonen on laitumella lomailemassa, jonka jälkeen niiden sopivuutta käyttöön on tarkoituksena testata. Reilu viikko sitten talliin tuli kaksi viikkoa aiemmin kilpaillut Bravosi. Ennen kun pomo itse edes kiipesi selkään, sanoi hän ettei usko, että se on hänen etsimänsä hevonen ja niin ruunasta tuli ratsu minulle. Tai ratsun alku ainakin. Ensimmäisen kerran kun laitoin "normaalisatulan" sen selkään ja menin ensin kotiradalle ratsastamaan, jotta saisin vähän tuntumaa ennen kun vien sen kentälle, oli se äärettömän jännittynyt ja en saanut sitä kävelemään hetkeksikään. Ratsastin isompaan pyöröaitaukseen jossa vain istuin kyydissä ja päästin ohjat pitkiksi. Viisi minuuttia se juoksi ihmeissään pyöröaitausta ympäri ja rauhottui sitten kävelemään pitkillä ohjillakin ja päästiin kävelemään radankin ympäri tyytyväisesti.

Suurin osa ensimmäisen päivän kiehumisesta kuitenkin taisi johtua viimeisten kisojen jälkeisestä lomailusta, sillä toisena päivänä hevonen oli jo paljon maltillisempi ja ratsastalin käyntiä ja rauhallista ravia ympäri rataa. Kolmantena päivänä otin mukaan laukkaa, laukan nostossa se oli aika vahva, mutta muutaman ensimmäisen askeleen jälkeen sain laukan tasapainoitettua ja rauhoitettua. Bravosin laukka oli oikeastaan tosi kiva ja se oli myös pehmeä suusta. Neljäntenä päivänä meninkin kentälle ja nyt olen ratsastanut sen kentällä kolmesti, ravissa ja käynnissä vasta tosin. Olen ihan innoissani, kun pääsee ratsastamaan englantilaistyylisesti, vaikka hevonen onkin vielä ihan raakile.

Bravosi ja minä kentällä ensimmäistä kertaa.
Haettiin myös yksi palomino ruuna viiden minuutin päästä, kun joku oli jättänyt sen laitumelle ja jättänyt maksut maksamatta. Laitumen omistaja päätyi lopulta myymään hevosen kattaakseen kuluja, mitä ruunasta on tullut. Ja pikaisen vilkaisun ja muutaman puhelinsoiton jälkeen se lähti meidän mukaan kotitallille.

Viikonlopun olin neljän hevosen kisagroomina kenttäratsastuskisoissa Wooroloossa, reilun tunnin ajomatkan päässä. Hevosten ratsastajat oli puolen tunnin ajomatkan päässä meidän farmilta asuva pariskunta. Työ oli helppoa ja hevosten ratsastajat todella mukavia ihmisiä. Päivät oli toki pitkiä ja joiltain osin kiireisiäkin, mutta viikonlopusta sain paksumman lompakon lisäksi hyvää kokemusta, uusia ystäviä ja kuulema jatkossakin ottavat mukaansa jos vain päivätyöltäni kerkeän! 

4 kommenttia:

  1. Ottamiasi kuvia on kyllä todella kiinnostavaa katsella. Kaikki on niin erinäköistä kuin Suomessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu, etten enää edes muista miltä siellä Suomessa näyttää! Tai kaikki näyttää täällä jo niin tutulta ja tavalliselta. Palmu- ja mandariinipuihin sun muuhun tottuu kuitenkin niin nopeasti. Papukaijat, kengurut ja emut saavat kyllä aina hymyn huulille - hassua, että niitä todella on täällä kun suomessa jäniksiä, siilejä ja hirviä.

      Poista
  2. Oi, kuinka suloinen vauva Bellalla on. Millainen Bella on äitinä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bella on osoittautunut oikein hyväksi ja huolehtivaiseksi äidiksi :) Ensimmäisen varsan kohdalla saa aina hieman jännittää, mutta onneksi tällä kertaa kaikki sujui erinomaisesti ja varsa ja Bella voivat molemmat hyvin!

      Poista