15. kesäkuuta 2015

15.6



Nyt takana on taas niin tapahtumarikkaita viikkoja, että kirjotettavaa riittäisi paljon enemmän kun saamattomuuttani jaksan kirjoittaa. Olen oppinut valtavasti uutta päivittäin, saanut monia ahaa-elämyksiä ja oppinut kantapään kautta. Viime viikolla pääsin maistelemaan hiekkaa ensimmäistä kertaa. Olin juuri pyöröaitauksessa nousemassa hieman kipakan, pari kertaa aiemmin ratsastajaa kantaneen tammavarsan selkään. Kun juuri olin nostanut jalan selän yli ja laskeutumassa satulaan, juuri sillä sekunnin sadasosalla tamma hypähti takajaloilleen ja ponnahti siitä eteenpäin niin, että laskeuduin tukevasti satulan taakse istumaan. No, jokainen joka on nuoria ja hyvin raakoja hevosia ratsastanut voi varmasti vaikeuksitta kuvitella reaktiota joka siitä seurasi. Pitkään aikaan, jos edes ikinä aiemmin, en ole moista rodeota kokenut. Pakonomaisesti sinnittelin aikani kyydissä, vaikka viisainta olisi ollut yrittää päästä alas mahdollisimman pian sillä vauhti vain kiihtyi kiihtymistään. Alas kimmottuani jäin vielä pitämään ohjista kiinni ja ainoastaan hyvällä tuurilla en saanut osumaa kaviosta, kun tamma tietenkin hädissään napakoilla potkuilla nujertaa sen ristiselälle istahtanutta ja siellä sitkeästi roikkunutta leijonaa. Jonnekin rullautui nahat oikean nilkan takaosasta, mutta muuten selvisin ehjin nahoin. Ohjeeksi sain, että nopeilla hevosilla vain nopeammin selkään ja vaikeampien hevosten kanssa sisäohja ehdottoman tiukalla ja ulko-ohja löysällä niin, että eivät pääsisi luiskahtamaan alta pois selkään nousuvaiheessa vaan jos jonnekin liikahtavat niin pyörähtävät paikoillaan. Sisäohjan merkityksen selkään nousussa olen tiedostanut potkujen välttämisen kannalta, mutta korostuipahan ainakin sen merkitys myös toisen tyyppisten ongelmien kannalta. Hevonen ei pahemmin tästä hätkähtänyt, vaan meni koko episodin jälkeen oikein mallikelpoisesti samana päivänä ja selkään noustessa olen jatkossa jostain kummallisesta syystä ollut huimasti vikkelämpi ja tarkempi. Niinhän se menee, että kun pitkään aikaan ei saa muistutusta siitä, että pitää olla tarkkana ja varovainen, alkaa tapahtua. Harmittaa hieman, että en voi katsoa videolta tuota onnetonta tapahtumasarjaa sillä uskon sen näyttäneen melkoisen huvittavalta.

Tämä vintiö kippasi minut kyydistä.

Tänään aamulla ratsastimme taas kolmea breikkeriä rinnakkain radalla. Työskentelimme aika vauhdikkaasti tänään ja kuten yleensäkin pomppivat alle kymmenen kertaa ratsastetut hevoset hetkittäin minne sattuu, kun ympärillä on jotain mikä jännittää. Itse olin kahden hevosen välissä keskellä rataa, kun hieman ennen tallin päädyssä olevaa porttia ulkoradalla oleva hevonen jäi hieman jälkeen meistä kahdesta muusta. Sivusilmällä näin sen liiraavan todella lähelle ulkolaitaa ja kauhukuvissa ajattelin että se juoksee ulos portissa, kuten hevonen jonka kyydissä sillä hetkellä olin oli yrittänyt tehdä muutama päivä aikaisemmin. Ratsastaja luonnollisesti ohjasi sitä pysymään radalla ja muutamassa sekunnissa matka päättyi aidan päädyssä olevaan jykevään puutolppaan. Koska jouduin katsomaan eteenkin, näin ensin kun hevonen törmäsi tolppaan, seuraavaksi näin sen makaamassa kyljellään kierähtäen selän yli. Apukäsi oli onneksi aivan vieressä ja ratsastajakin tajuissaan. Hyppäsimme omien ratsujemme selästä alas, vein hevoset pois tieltä ja pyydystin rauhassa ympäriinsä kävelevän hevosen joka ei ollut tainnut edes tajuta mitä tapahtui. Ratsastaja vietiin sairaalaan tarkastettavaksi välittömästi, ja kaikkien onneksi selvisi pintanaarmuilla ja mustelmilla siitä huolimatta että vauhtia oli paljon ja tilanne näytti todella rajulta. Hevonenkaan ei katkonut jalkojaan, mutta käveli kyllä jäykästi tömähdyksen ja kaatumisen jäljiltä. Rytinää siis mahtunut muutamaan viime viikkoon, mutta hengissä ollaan.




Takana on myös todella antoisa retki kolmen tunnin ajomatkan päähän etelään, Harveyhyn, jossa oli viikonloppuna kenttäratsastuskilpailut. Nykyinen työnantajani siis työskentelee laukkahevosten parissa ja harrastaa ratsujen parissa - hyvin hevosentuoksuista elämää siis, ja niin ollen lähdettiin hänen mukaansa reissuun. Täällä Ausseissa kenttäratsastus tuntuu olevan paljon yleisempää, kun Suomessa puolestaan este- ja kouluratsastus vetää enemmän harrastajia puoleensa. Toki iso syy on varmasti se, että säät täällä suosivat ympäri vuoden ja lajissa on mahdollista treenata ja kilpailla ympäri vuoden. Vaikka yöt olivatkin viikonloppuna kylmiä (kuuden aikaan aamulla oli 4 astetta lämmintä) majoittuminen oli teltassa, niin reissu oli kaikin puolin aivan mahtava kokemus. Ensimmäisenä päivänä ratsastettiin kouluratsastus ja molemmat hyppäämiset oli sunnuntaina. Jonkin verran tuli ratsastustakin viikonloppuna katsottua, mutta pitää myöntää, että paljon ajasta meni myös varikolla leirinuotion lämmössä istuskellen ja grilliruokaa syöden. Meillähän oli tosiaan jääkaapista kahvinkeittimeen kaikki mukana matkassa, mikä tuntui kyllä varsin luksukselta.




Suomessa kun hevoset laitetaan talliin, autot parkkipaikalle, hevosautot toiselle, ihmiset hotelliin tai leirintäalueelle, niin täällä ne kaikki oli sekaisin isolla nurmialueella joka osittain oli rinteessä metsänreunassa. Hevosia näkee täällä traileriin sidottuna ja yönsä ne viettävät metallisista aidanpalasista trailerin kylkeen kootuissa matkatarhoissa taivasalla







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti