14. huhtikuuta 2015

14.4.2015

Sitten viime postauksen on tapahtunut niin paljon, että jos tarinoisin kaiken yksityiskohtaisesti, tulisi tästä hyvin pitkä teksti luettavaksi. Meidän tallilla pyyhkii asiat vallan mainiosti. Tallin tähti voitti taas ylivoimaisesti tähänastisen uransa tärkeimmän kilpailun, puolen miljoonan lähdön jälleen kotiradallaan Ascotissa, ja lähti sen jälkeen ansaitulle laidunlomalle. Myös muut hevoset ovat juosseet hyvin ja pomo pysynyt vallan tyytyväisenä.

Vuosimallia 2014
Ratsastuksen kanssa on tullut muutamia muutoksia suunnitelmiin. Viimeksi kerroin todennäköisesti suorittavani ratalisenssin ratsastuskokeen Huldalla jolla jonkun aikaa ratsastin. Hulda on kuitenkin tänään lähdössä uudelle omistajalle, ei enää laukkuriksi vaan hackiksi. Se alkoi treenin koventuessa reagoimaan olemalla todella vahva ja hieman könkkö ratsastaa. Muutamien hevoskiropraktikon ja eläinlääkärin tutkimusten jälkeen tultiin tulokseen, että todennöisesti kaulassa on jotain, mikä kipeyttää tamman treenin kovetessa. Kaula kun on joskus turvotellutkin ja sama vika on vaivannut sitä jokaisella edellisellä kaudellakin treenin kovetessa. Parhaimmaksi vaihtoehdoksi katsottiin lopettaa treenaaminen ja siirtää tamma kevyempään käyHackeiksi kutsutaan hevosia jotka syystä tai toisesta ovat lopettaneet laukkauransa ja sittemmin uudelleenkoulutetaan ratsukäyttöön. Näitä voisi verrata ex-ravureihin Suomessa, joskin laukkahevosilla liikkeet ja rakenne ovat lähtökohtaisesti lähempänä puoliveriratsuja kun lämminverisillä joten ratsukäyttöön siirtyminen saattaa olla hieman vähemmän kuoppaisempaa, vaikka kaiken toki joutuu opettamaan alusta yhtälailla, kun radalla treenaamisen ja englantilaistyyppisen ratsastuksen väliltä ei kovin monia yhtäläisyyksiä löydy vaikka ratsastaja selässä radalla onkin. Molemmissa lajeissa kun aivan omat kikkansa. Sain taas hauskan muistutuksen kuitenkin siitä, että rodusta, koulutuksesta ja pallon puoliskosta riippumatta hevoset toimivat ja reagoivat asioihin luontaisesti samalla tavalla. Uutena ratsunani on nyt toiminut Stenley jota Sonja aiemmin ratsasti. Se on tosi hauska ruuna ja taitaa jälleen kerran olla uusi suosikki, kuten se oli myös Sonjalla joka ei miltein malttanut sen ratsastuksesta luopua. Stenley nostaa herkästi oikean laukan joka on siis väärä laukka radan kiertosuunnan ollessa vastapäivään. Kikkaa jos toistakin vaihtelevalla menestyksellä kokeiltuani päätin udella, että miten täällä yleisesti tavataan korjata asia ja sain ohjeeksi taivuttaa/asettaa hevosta selkeästi ulospäin kaarteessa. No yhdessäkään kouluratsastusvalmennuksessa ei minua olla opastettu tekemään samalla tavalla, mutta pidin ohjetta enemmän kun loogisena. Mieleeni palasi ensimmäiset ratsastukset Kyra Kyrklundin talleilla heidän hevosillaan hänen ja Richard Whiten uskomattoman lahjakkaiden silmien alla. Siellä ollessa sain todella ensimmäisen oikean käsinkosketeltavan ahaa-elämyksen siitä, millainen merkitys sisäohjasta myötäämisellä on laukannostossa. Voin kertoa, että vitsit on aika vähissä ja hanskojen nurkkaan heittäminen lähellä siinä vaiheessa, kun ei saa hevosta joka on koulutettu tekemään GP-liikkeitä, nostamaan laukkaa. Ei sitten millään, paitsi toki sitten kun ohjeita kuunnellen oikeasti hellittää siitä sisäohjasta noston hetkellä sen sijasta, että koittaisi epätoivoisesti varmistella asetuksen säilymistä noston läpi pitämällä kiinni sisäohjasta. Kerran ahaa-elämyksen jälkeen sisäohjan myötäys nostossa on ollut aina osa laukka-apuani ja todettu toimivaksi avuksi oikeastaan joka hevosella. Ja vaikka ratsastustunnilla harvemmin asetellaan tai taivutetaan hevosia ulospäin nostossa niin ulos taivuttaessa sisäohja antaa tilaa ja auttaa samalla tavalla hevosta nostamaan toivotun laukan.


Stenley


Viime viikko oli ensimmäinen viikko täällä olo aikana, kun oikeasti satoi, hieman tuuli ja lämpötilat pyörivät lähempänä kahtakymmentä kuin kolmeakymmentä. Stenley oli viime viikolla heti maanantaina melko pirteä ja pukitteli iloisesti työskentelyn aikana. Maanantain ylimääräinen virta laitettiin sunnuntaisen vapaapäivän piikkiin ja tiistaina pelleilyn jatkuminen laitettiin kylmän ja tuulisen sään piikkiin. Keskiviikkona jo hypätessäni tallissa selkään, oli hevonen pinkeä kun kumipallo normaalin laiskan itsensä sijaan ja työskentely radalla sujui niinkun ensituntuma ratsastuksesta antoi vihiä. Ensimmäisellä ravikierroksella muutama hevonen tuli ulkokautta ohi ja joka kerta Stenley intoutui pukittelemaan villisti. Päätin ravata toisen kierroksen ja pukittelun jatkuessa ja matkan etenemisen hidastuessa irrotin toisen käden ja läjäytin napakasti raipalla. Stenley yllättyi ja ponnahti sisäaidalta suoraan ulkoaidalle ja muutaman pukin jälkeen sain potkaistua sen takaisin eteenpäin. Vähän enemmän kontrollia ja laukassa meno oli jo hillitympää. Omistaja sanoi treenin jälkeen, että ylimääräisen virran on johduttava uudesta heinäerästä, jossa oli paljon kauranjyviä seassa. Jalatkin oli kuulema olleet hieman turvonneet aamulla, mikä viesti ylimääräisestä valkuaisen saannista. Niin hassulta kun se kuulostaakin, enkä rehellisesti sanoen itse uskonut heinäteoriaan vaan edelleen kylmään säähän ja kunnon kohenemiseen kun työskentelyä ei olla oikeastaan lisätty, niin kun seuraavat heinät jäivät saamatta oli hevonen torstaina lauhkea kun lammas. Hullutteluun totesi että vaikka me tytöt tykätään että ne on "jumping around", niin on parempi että ne on "nice and quiet" niin kauan kunnes ollaan kilpailussa.


Muutaman kerran olen nyt ratsastanut myös yhtä hackia, Itchy nimistä ruunaa joka on tehnyt loistavan uran laukkahevosena. Yllätyin todella positiivisesti siitä miten suora, toimiva, herkkä ja muutoinkin miellyttävä ja yhteistyökykyinen hevonen oli. Itsestäni huomasin kyllä heti, että "normaali hevosilla" ei ole hetkeen tullut ratsastettua. Itchy on vuosi sitten aloittanut uransa ratsuna ja jo Suomeen karannut suomalainen Hanna on sen hyvin opettanut. Positiivinen kokemus vaikka huomaakin omien taitojen olevan melko ruosteessa.

Itchy



Kuulin tarinan, minkä mukaan tämän humputtelupollen ostohinta on aikanaan ollut 990000$
Muutaman viikon aikana myös asumisjärjestely täällä on muuttunut. Ensimmäiset kaksi kuukautta asuin paikallisen naisen ja hänen kahden lapsensa kanssa omakotitalossa noin kilometrin päässä työpaikastani. Tällä hetkellä asun Ascotissa kolmen muun suomalaisen kanssa tallin pihalla olevassa pienessä asunnossa. Muunmuassa keittolevyjä tai uunia ei keittiöstä löydy, jauheliha paistuu siis toasterilla ja vaatteet pestään tallin pesukoneessa kylmällä vedellä kuumassa vedessä altaassa liottamisen jälkeen. Aamuyöstä joka yö ikkunat huurtuvat ilmankosteudesta ja muutamia muitakin hauskoja ominaisuuksia löytyy. No, joka tapauksessa meitä on täällä liikaa asunnon kokoon nähden, joten todennäköisesti ratkaisu ei ole kovin pysyvä.

Hyvää joka tapauksessa kaikin puolin kuuluu tänne ja aurinkoista ilmaakin on vihdoin taas luvassa tällä viikolla.. Myös lisenssiasiat on sillä tavalla hyvällä mallilla, että kaikki paperityöt on nyt tehty. Eli Australialainen rikosrekisteri on tyhjä, lääkärintarkastuksessa on käyty ja huumetestitkin tehty lisenssiä varten. Jäljellä enää ratsastuskoe ja haastattelu.


2 kommenttia:

  1. Kiva kuulla että menee hyvin. Voisitko jossain vaiheessa vähä kertoa että miten hevosia hoidetaan treenin jälkeen esin. Jalat ja miten sitten kisojen jälkeen?

    VastaaPoista
  2. Hack on suoraan suomennettuna ratsu. Ei rajoitu pelkastaan entisiin laukkureihin eli kaikki ratsut voidaan yhdistaa sanaan hack. Taalla on kilpailumuoto 'hacking' mika on vahan niinkuin nayttely, mennaan ringissa ja parhaat jatkoon. Ne on tarkemmin hackeja. Estehevoset on mieluummin show jumpers kuin hack. Kouluhevoset on mieluummin dressage horses kuin hack. Kenttahevoset on eventers. Jne. Jos sanoo 'this is my hack' silla ymmarretaan etta kisataan hackingissa. Ma ite en tykkaa hackingista joten sanon mieluummin riding horse Jos hevosella ei ole tarkempaa lajisuuntausta. Niita voidaan kutsua myos allrounders. Ei ratsuihmiset kuitenkin ymmartaa etta kaikki ratsut on hackeja. 😊

    VastaaPoista