7. helmikuuta 2015

Ensimmäiset päivät takana

Yli vuorokauden pituisesta matkastani selvittyä kello oli yksi yöllä saapuessani majoituspaikkaani. Matkatavarat eivät saapuneet kanssani samaa matkaa, mutta kentältä kysymällä selvisi, että ovat tulossa seuraavalla lennolla Hongkongista ja kun annoin majoituspaikkaani osoitteen, lupasivat tuoda ne sinne seuraavana päivänä. Nukuin reilut yöunet ja heräsin villiin koputteluun, kun toivat matkatavaroitani 11 aikaan. Tarkoituksena oli hoitaa käytännön asioita järjestykseen, mutta ongelmia tuli heti kun iPhoneni ei suostunut ottamaan australialaista SIM-korttia, ja niin ollen mulla ei vielä ole australialaista numeroa jota puolestaan tarvitsee melkein joka asian hoitamiseen.

Eilen pääsin jo vähän haistelemaan heppoja radalle ja sen ympäristöön. Tapasin myös tulevan työnantajani. Työskentelyn aloitan maanantaina ja voin kyllä sanoa, että jännittää hieman. Hevoset itsessään ovat hevosia siinä missä muutkin, ikäisekseen valtaosa käyttäytyy älyttömän fiksusti. Muuten talleilla toimintatavat ovat varsin erilaisia, kun mihin Suomessa on päässyt tottumaan. Huomenna pääsee sitten näkemään, miten hommat lähtee käytännössä sujumaan ja saa varmasti olla aika tarkkaavainen, sillä opittavaa riittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti